En hae jatkokautta puheenjohtajana

11.04.2023

Minut valittiin Vihreiden puheenjohtajaksi aika erilaisessa maailmassa kuin tänään. Takana oli jättimäisiä koulutusleikkauksia ja heikennyksiä sosiaaliturvaan, neljä vuotta oikeistokonservatiivista politiikkaa, joka sivuutti ihmisoikeuskysymykset. Takana oli myös ilmastovaalit, jotka nostivat ympäristökysymykset uudella tavalla politiikan asialistalle.

Olimme oppositiossa vaatineet vahvaa suunnanmuutosta ja sellaista pääsimme hallituksessa tekemään. Kaikki ei tullut kerralla valmiiksi ja ymmärrän myös ihmisten pettymystä.

Kukaan ei siinä kohtaa voinut arvata, millaisia vuosia olisi edessä: on ollut pandemia, Euroopassa riehuva sota ja energiakriisi, laukkaava inflaatio ja ihmisten huoli omasta ja läheisten terveydestä ja toimeentulosta.

Kuluneiden neljän vuoden aikana vihreiden tavoitteet ovat kaikesta ympärillä olevasta huolimatta edenneet enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin.

Olemme tehneet mittavasti ilmastotyötä, historiallisen suuria panostuksia luonnonsuojeluun, tehneet koulutuksen kunnianpalautusta ja sote-uudistuksen, vähentäneet eriarvoisuutta ja vahvistaneet Suomen turvallisuutta liittymällä Natoon.

Olemme vahvistaneet Suomen energiaitsenäisyyttä ja tehneet Suomesta entistä houkuttelevamman kohteen vihreän siirtymän investoinneille.

Tulevaisuudessa olemme yhä paremmin varautuneita kriiseihin ja vähemmän alttiita ulkovaltojen painostukselle. 

Tästä vihreissä on kyse: tehdään politiikkaa, joka tieteeseen pohjaten turvaa elämää huomennakin. Irtaudutaan fossiilisista energianlähteistä ja lannoitteista. Rakennetaan asumista ja liikkumista kestävämmälle pohjalle. Taataan toimeentulo erilaisissa elämäntilanteissa.

Elämä voi olla hyvää ja parempaakin Suomessa ja maailmassa, joka huomioi paremmin luonnon kantokyvyn. 

Muutoksen puolesta puhujien tie ei ole koskaan ollut helppo. On helpompi puolustaa olemassa olevaa, kuin sanoa, että muutosta tarvitaan, jotta elämässä kaikista arvokkain voisi säilyä.

Sen lisäksi että Suomi on nyt tienhaarassa, niin on Vihreätkin.

Vaalitulos on valtava tappio. Ei vain puolueelle, vaan kaikkinensa tulevaisuususkoisen politiikan näkökulmasta. 

Vihreät tekevät työtä ilmastokriisin ja kuudennen sukupuuttoaallon pysäyttämiseksi, jotta tuleville sukupolville jää elinvoimainen maapallo. Meidän kansanedustajamme puolustavat luontoa ja ihmisiä ahneutta ja lyhytnäköisyyttä vastaan; työskentelevät tasa-arvoisen, turvallisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta. 

Eduskunnassa istuu nyt vähemmän näiden asioiden puolesta taistelevia kansanedustajia. Niitä, jotka muistuttavat, että ihminenkin on osa elonkirjoa. Ja jos elonkirjo kyykkää, kyykkäämme mekin.

Vaalitappiosta kannan puheenjohtajana täyden vastuun.

Hävisimme monella tapaa, eri puolilla maata ja eri ihmisryhmien keskuudessa. Nyt on hetki pysähtyä ja miettiä tulevaisuuden suuntaa. 

En usko, että vihreiden tulevaisuus löytyy mistään poliittisen nelikentän nurkasta. Se löytyy sinnikkäästä työstä, jolla rakennetaan enemmistöjä tavoitteidemme taakse. 

Jossa kaikenlaiset ihmiset ovat tervetulleita ja arvostettuja. Jossa ihmisten arjen huolet ja kokemukset tulevat huomioiduksi eksistentiaalisten kysymysten rinnalla.

Olen ollut kymmenen vuotta puolueen johtopaikoilla, nuorisojärjestön puheenjohtajasta neljä vuotta puolueen varapuheenjohtajana ja viimeiset vajaat neljä vuotta puheenjohtajana.

Olen kaikkina näinä vuosina saanut valtavan paljon tukea vihreältä kenttäväeltä. 

Olen saanut kiertää maata, olla mukana kampanjoissa ja kutsua uusia ihmisiä mukaan. Saanut tehdä tätä työtä paikallisaktiiviemme kanssa eri puolilta maata. 

Suuri kiitos kohtaamisista ja kannustuksesta ihmisiltä ympäri Suomen, myös vaalitappion jälkeisenä aikana. 

Kiitän myös tähänastisesta yhteistyöstä hallitusviisikkoa, Sannaa, Annikaa, Li’tä ja Anna-Majaa ja puolueidenne väkeä.

Tämän kesän puoluekokouksessa valitaan taas ihmiset puolueen johtotehtäviin. 

En ole käytettävissä jatkokaudelle puolueen puheenjohtajana. Uskon, että se on tässä kohtaa puolueen kannalta paras ratkaisu. 

Kuka ikinä valitaankin seuraajakseni, hän tulee saamaan täyden tukeni.